Jyväskyläläinen kamarikuoro pyysi meitä järjestämään heille matkan Krakovaan syysloman aikana. Syysloma on yleensä erittäin hyvä aika tällaisen matkan järjestämiselle. Krakovassa on silloin jo huomattavasti vähemmän turisteja kuin suurimpaan sesonkiaikaan. Myös hotellien hinnat ovat lokakuussa yleensä hieman kesää halvempia. Lisäplussana tulee vielä Keski-Eurooppaa hellivä lämmin syyssää. Näin kävi myös tänä vuonna. Jyväskylässä oli jo ehtinyt sataa ensilumi ja yölämpötila tippui jo alle nollan. Krakova toivotti kuoron tervetulleeksi kauniissa säässä ja lämpötila matkan aikan nousi auringossa parhaimmillaan jopa 25 asteeseen. Kuoro ehti pitää kaksi konserttia tämän lyhyen matkan aikana. Toinen niistä järjestettiin Krakovan kaupungin ylläpitämässä kulttuurikeskuksessa aivan Krakovan keskustassa ja toinen taas naapurikaupunki Wieliczkassa, joka sijaitsee vain 15 kilometrin päässä Krakovasta. Molemmat konsertit olivat erittäin suosittuja ja yleisöä saapui konsertteihin runsaasti. Konserttien lisäksi kuorolaisilla oli mahdollisuus tehdä päiväretki Auschwitzin keskitysleiriin, tutustua Krakovan kauniiseen vanhaan kaupunkiin ja nauttia auringonpaisteesta kahvia siemaillen Suurtorin terasseilla.
I päivä - Saapuminen Puolaan
Kuoro saapui Krakovaan iltalennolla yhdessä Kimmon kanssa, joka huolehti kuorosta koko Krakovan matkan ajan. Lentokentällä heitä odotti jo bussi, joka vei ryhmän hotellille. Koska saapuminen oli vasta klo 21.25 Puolan aikaa, kuorolaiset hoitivat omatoimisesti illan ohjelman hotelliin kirjautumisen jälkeen. Jotkut menivät heti nukkumaan ja toiset puolestaan myöhäiselle illalliselle.
II päivä - Konsertti Wieliczkassa
Aamiaisen jälkeen oli lyhyt suomeksi opastettu kaupunkikierros Krakovan keskustassa Kimmon kanssa, koska ryhmän ensimmäinen konsertti oli jo samana päivänä. Konserttipaikkana oli Wieliczkan kulttuurikeskus. Kahden tunnin kaupunkiin tutustumisen jälkeen ryhmälle oli järjestetty hotellista konferenssihuone lyhyttä harjoitusta varten, minkä jälkeen kuorolaiset lähtivät omatoimisesti lounaalle. On syytä mainita, että jokainen asiakkaamme saa meiltä Uniikkimatkojen Krakovan oppaan, josta löytyy ravintolasuositukset, kiinnostavia nähtävyyksiä ja ajankohtaisia kulttuuritapahtumia.
Kello 15.00 ryhmä kokoontui hotellin edessä ja matkusti Kimmon kanssa Wieliczkaan. Matka ei ollut pitkä ja helpoin matkustaa päiväsaikaan Krakovasta Wieliczkaan on paikallisjuna.
Saapumisen jälkeen ryhmällä oli aikaa tutustua konserttisalin akustiikkaan, järjestää lyhyt kenraaliharjoitus ja hieman levätä. Konsertti pidettiin kello 18.00, minkä jälkeen ryhmä palasi samalla paikallisjunalla Krakovaan. Illalla ryhmällä oli järjestetty yhteinen illallinen eräässä Krakovan ravintolassa.
III päivä - Omatoiminen päivä
Ryhmällä oli tänä päivänä vapaapäivä ja jokainen sai matkaaja sai itse päättää, mitä halusi tehdä. Jotkut päättivät tehdä päiväretken Auschwitzin keskitysleirille. Toiset taas päättivät tutustua syvemmin omatoimisesti Krakovaan.
IV päivä - Konsertti Krakovassa
Tälle päivälle oli suunniteltu toinen konsertti, tällä kertaa Krakovan kaupungin ylläpitämässä kulttuurikeskuksessa. Aamiaisen jälkeen kaikilla oli vapaata aikaa nauttia kaupungista, tehdä ostoksia ja käydä lounaalla. Ryhmä lähti klo 14.30 hotellista ja meni yhdessä Krakovan Podgórzen kulttuurikeskukseen. Samoin kuin Wieliczkan konsertissa, kuorolaiset olivat konserttipaikalla jo noin kaksi tuntia ennen konserttia, jotta he ehtivät pitää lyhyen treenin ja tutustumaan salin akustiikkaan. Konsertti alkoi kello 17.00. Hienosti onnistuneen konsertin jälkeen ryhmä meni hotelliin ja jätti konserttivaatteet sekä nuotit sinne. Sitten he lähtivät yhdessä kaupungille syömään ja viettämään viimeistä iltaa Krakovassa.
V päivä - Paluu Suomeen
Aikaisen aamiaisen jälkeen ryhmä matkusti hotellilta Krakovan lentokentälle tilausbussilla. Ryhmän paluu Helsinkiin oli Finnairin aamulennolla.
Linkki kuoron Facebook-sivuille
Comments